Osakeluettelo 2005 ja omistusoikeus

Yllä oleva osakeluettelo 23.4.2005 kertoo selkeästi, että Etelätuonti omistaa myös varastohuoneen molemmille myymäläosakehuoneistoilleen. Sama näkyy myös yhtiöjärjestyksessä. Tätä tilaa ei AsOy suostu luovuttamaan, koska se hyödyntää sitä itse nostaen kaksinkertaista vuokraa. Yhteen kertaan yhtiövastikkeen Etelätuonnilta ja toiseen kertaan vuokran Pesulalta. AsOyllä ei myöskään ole ollut voimassa olevaa käyttötarkoituksen muutosta pesulatoimintaan tiloissa. Miksi laiton toiminta sai jatkua seuraamuksitta? Alla Kiinteistöliiton juristi kertoo osakeluettelon merkityksen, jossa omistusoikeus kirjataan. Jos omistus näkyy osakeluettelossa ei omistusoikeudessa pitäisi olla epäselvää. Etelätuonnin tapauksessa asiasta on yritetty kaikin tavoin tehdä hovioikeudessa epäselvä. Millä vaikuttimilla, se selviää tapausta selvittelevistä dokumeteista.

Osakeluettelomerkintä on omistusoikeuden kirjaamista, sanoo Suomen Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen. Eli saman liiton, jossa luultavasti AsOy on itse jäsenenä? Liitto ajaa asunto-osakeyhtiöiden asiaa ja on tässä tapauksessa osakkaan eli Lehikoisen ja Etelätuonnin puolella.

Aloitussivulle>