Arkkitehti Kontiolan lausunto varastotilojen omistajuudesta ja omistusoikuden ja käyttötarkoituksen kirjaamiskäytännöistä asunto-osakeyhtiöissä

Tässä dokumentissa kerrotaan samaa asiaa kellaritilojen käytöstä ja käyttötarkoituksen vastaisesta käytöstä ja viitataan rakennusvalvontaviraston asiasta tekemiin "häätö"-papereihin.

Tällä sivulla kerrotaan, että varastotilat kuuluvat myymälöille, sekä pohjapiirustuksen merkintöjen, että yhtiöjärjestyksen mukaan. Yhtiöjärjestys on AsOy:n omistukset kirjaava lainvoimainen dokumentti jota ei voida oikeudessakaan muuksi muuttaa. Sen on saanut huomata myös AsOy Lauttasaarentie 4 joka on muutosta yhtiöjärjestykseen osakkeenomistajalta, esim. kiristämälä ja painostamalla yrittänyt saada aikaiseksi.

Loppulauselma niittaa varastotilojen omistuksen liikehuoneistoille. Mikä oikeuslaitoksessamme mättä, ettei oikeutta saada sen ylimmissä oikeusasteissa toteutumaan? Onko rakenteinen korruptio niin syvälle ja laajalle levittäytynyttä, että tuomari toisesensa jälkeen siunaa edellisen tuomion vääryyden ja jopa yhtiöjärjestyksen kirjoitusmuodon muuttamisen päätöslauselmassaan? Myös jääviystilanteessa ollut tuomari on saanut päättää asiassa. Oikeusvalvonta, eikä oikeusministeriö (henkilölausunto on poistettu asianomaisen pyynöstä, koska asia ilmeisesti hävettää) eivät asiaan puutu.


Hakemisto>