Raastuvanoikeuden välipäätös v. 1989

Rytin puhuu täässä asiaa sivuraitelle viittauksellaan yhtiöjärjestyksen muutoksen vaikutuksesta. Muutoksenkin jälkeen, varastotilat on edelleen kirjattu liikehuoneistoille kuuluviksi. Asunto-osakeyhtiölaki ei vaadi varastotilojen koon merkitsemistä yhtiöjärjestykseen, sen sijaan se vaatii osakkeisiin kuuluvien lisätilojen nimeämisen käyttötarkoitukseltaan, eli "myymälä ja varastohuone" yhtiöjärjestyksessä ja osakasluettelossa, sekä "liikkeiden varastotilat" (pohjapiirros). Väite on siis harhautusta.

Ryti ei perustele ilmaan huitasemaansa väitettä "ei ollut pystynyt näyttämään kannettaan toteen" tässä, eikä myöhemminkään. Kaikki oikeudelle luovutetut viralliset dokumentit olivat kanteen jo toteen näyttäneet. Kolppanen alistuu tässä, lienee jopa tarpeettomastikin, hankkimaan lisäaineistoa kantajan tueksi aiheesta: "missä varastohuoneet sijaitsevat", kun ne on viralisissa rakennusvalvonnan kuvissa merkitty kellariin selkeällä käyttöoikeusmerkinnällä (käyttötarkoitus) "liikkeen varastotila", sekä "liikeiden varastotiloja", kahdessa viralliseksi todennetussa piirroksessa.

Varsinainen raastuvanoikeuden päätös oli Etelätuonti / Lehikoinen - kantajalle myönteinen. Sen Ryti vei aikaisemman lupauksensa mukaan hovioikeuteen: "Kyllä sinä Lehikoinen tulet alioikuden voittamaan mutta et koskaan hovi- ja korkeintaoikeutta". Jos tapaus olisi käsitelty lain ja oikeuden mukaan hovioikeudessa, olisi tapaukselle laitettu piste jo tuolloin.


Hakemisto>