Kysymyksessä on omaisuuden suojan loukkaus ja ihmisoikeuksien loukkaus. Alla oleva, Kiinteistöpostissa 9/12 julkaistu artikkeli kertoo koko tarinani kaikessa karuudessaan.
Yksi kysymys jää edelleenkin auki: saako pienyritys ja yksityishenkilö Suomessa oikeutta?

(Artikkeli on skannattu julkaisusta ja saattaa sisältää joitakin virheitä. Tähän tekstiin on linkitetty runsaasti liittyvää aineistoa. Lähdeteksti on kuvina tämän linkin kautta )

Olen taistellut vuosia oikeuksieni puolesta omistamani liikehuoneiston hallinta-asiassa.

Kiinteistöposti 9/12
Tekstija kuvat,
Riina Takala

Yhtiöjärjestyksen määräyksiä puntaroitu useissa oikeus käsittelyissä

"Periksi en anna
oikeusturvani puolustamisessa"

Helsinkiläinen yrittäjä Hannu Lehikoinen on käynyt sinnikästä oikeustaistelua omistusoikeutensa puolesta eri oikeuselimissä Iähes 30 vuoden ajan.
Kohtalokkaalle elämäntaipaleelle Lehikoisen sysäsi helsinkiläisessä asunto-osakeYhtiössä sijaitsevan 90 neliön myymältilan ostaminen Pakkohuutokaupassa vuonna 1980.
Yrirttäjän ja asuntoosakeyhtiön välille ei ole vuosikymmenistäkään huolimatta syntynyt yksimielisyyttä siitä,kuuluvatko myymälähuoneiston alapuolella olevat varastotilat liikehuoneiston omistajanhallintaan vai taloyhtiön hallintaan.

Jos helsinkiläisen yrittäjän Hannu, Lehikoisen kokemuksia oikeustaistelusta omaisuutensa puolesta pitäisi kuvata piirroksella, siinä olisi oikeusprosesseihin väsynyt, ikääntynyt mies, kymmenien tuhansien papereiden keskellä, kettinki jalassa ia aidan ympäröimänä tilanteen umpikujamaisuutta kuvaamassa.
Tässä tulee kuitenkin kuvan sijasta tarina siitä, miten omistamisen ja osakkeiden hallintaoikeuden, yhtiöjärjestyksen tulkinnan, yritystoiminnan ja asunto-osakeyhtiön arjen sovittaminen yhteen ei aina onnistu toivotulla tavalla.

Kohtalokas liiketilakauppa

Tarina juontaa juurensa l970-luvun lopulle,kun Hannu Lehikoisen yritys Kommandiittiyhtiö Etelätuonti - South Import H. Lehikoinen tuli vuokralaiseksi nykyisiin, asunteosakeyhtiön katutason myymiilätiloihin Helsingin Lauttasaaressa. Muutaman vuoden vuokraajan iiiikeen myymälätilat tulivat myyntiin silloisen omistajan ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin. Pankki halusi saatavansa takaisin ja järiesti julkisen huutokaupan vuoden 1980 keväällä.
Tiloista oli kiinnostunut kahdeksan tahoa. Hannu Lehikoisen yrityksen tekemä tarjous hyviiksyttiin neuvotteluiden jälkeen ja tiloista tehtiin kaupat.
Hannu Lehikoinen muistaa, miten juristin, isännöitsijän ja hallituksen puheenjohtajan kanssa käytiin paikan pällä myymälätiloissa läpi allekirjoitettu kauppakirja ja yhtiöjärjestys. Osakekirjojen ja yhtiöijärjestyksen perusteella taloyhtiön edustaiia pyydettiin osoittamaan, missä sijaitsevat kahden myymälätilan lisäksi hallintaoikeuteen kuuluvat kaksi varastohuonetta. Taloyhtiön edustajat kertoivat silloin, että ne on vuokrattu ulos.
- Pankki ei tiennyt tästä, eikä suostunut kaupan purkuunkaan, jota yritin tiedon saatuani, Lehikoinen kertoo
yllätyksellisestä tiedosta.
Asiapapereiden perusteella kellarikerroksen tilojen niin sanottu omavaltainen käyttöönotto lienee alkanut jo 60-luvun lopulla. Muun muassa Helsingin raastuvanoikeuden ratkaisupöytaikirjassa 1989 todetaan, että todennäköisesti varastotilat olivat joutuneet yhtiöjärjestyksen vastaisesti asunto-osakeyhtiön hallintaan siinä vaiheessa, kun mainittuihin tiloihin oli perustettu pesulaliike.
Vuokraustoimintaa tiloissa on ollut lähes alusta alkaen. Sitä todistaa mm. Helsingin kihlakunnan rekisteritoimiston antama todistus, jonka mukaan asuntoosakeyhtiön myymiilä ja varastotiloissa on ollut vuosina 1954-1958 eri vuokralaisia ja tiloissa harjoitettu mm. kahvila-, leipämyymälä-, pesula- ja verhoomotoimintaa. Nykyisin kellaritiloissa toimii pesula. Katutasossa seinänaapurissa toimii antiikkiliike.

Pattittlanne neuvotteluissa

Hannu Lehikoinen kävi taloyhtiön edustajien kanssa neuvotteruita kellarikerroksessa olevien vara§totiloieo käytöstä useita kertoja. Hän piti asiaa esillä hallituksessa, koska toimi jonkin aikaa hallituksen jäsenenä, ja osakkeenomistajana yhtiökokouksissa, mutta yksimielistä näkemystä tilojen omistusoikeudesta ei saatu aikaan.
- Jouduin asiassa naurunalaiseksi ja tieysti kylähullunakin pitivät, koska en uskonut, että kellaritilat ovat taloyhtiön tiloja, Lehikoinen kertoo.
Kuusi vuotta neuvoteltuaan turhaan hän haastoi taloyhtiön oikeuteen. Hän peräsi tuomioistuinta vahvistamaan hänen omistusoikeutensa hallita kahta varastohuonetta taloyhtiön kellarikerroksessa ja velvoittamaan yhtiön luovuttamaan ne hiinen hallintaansa. Perusteena oli yhtöjärjestys.
Ensimmdisessä oikeuskäsittelyssä vuonna 1989 Helsingin raastuvanoikeus tulkitsi tapauksessa selvitetyksi, että varastotilat kuuluvat Lehikoisen hallintaan, mutta Helsingin Hovioikeus kumosi päätöksen vuonna 1990.
Hoviin valitti taloyhtiö. Hovin päätöksen mukaan maininta varastoista oli jäänyt yhtiöjärjestyksessä siinä määrin epäselväksi, " että, valittajalla olisi omistajana oikeus hallita myös osaa kellaritiloista." Korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa.

Yhtiöjärjestyksen merkitys, piirustusten tulkintaa

Selvyyttä siihen, kuuluvatko varastorilat myymäläle - hallinnoiko Lehikoinen ofiristamiensa osakkeiden perusteella myös varastotiloja vai ei - on koitettu selvittää muun muassa yhtiöiäriestyksiä tulkitsemalla.
Selvennystä on haettu myös piirustuksista, miten tilat on merkitty rakennuslupaan Iiittyviin pääpiirustuksiin.
Ongelmaksi näyttä muodostuneen, että alkuperäisessä yhtiöjärjesryksessä vuodelta 1950 sekä sen jälkeen tehdyissä yhtiöjärjestyksen muutoksissa vuosilta l95l ja 1988 ei määritellä tarkemmin varastotilojen sijaintia. Myöskään pääpiirustuksista ei käy selkeästi ilmi, mitkä varastohuoneet kuuluvat millekin myymälälle.
Asiantuntijana toimineen arkkitehtitoimiston mukaan rakennuspiirustuksissa käyttötarkoitusmerkinnöillä "Liikkeiden varastoja" -varustettu kellaritila on selkeästi tarkoitettu myymälähuoneistojen käyttöön.
Arkkitehtitoimiston mielestä on kuitenkin jäänyt märittelemättä, mitkä varastohuoneet kuuluvat millekin myymälälle.
Alakerrassa on kaksi varastohuonetta ja naapuriliikkeen 5 neliön varastotila.

Asunto-osakeyhtiölle ei ole yhtiöijälrjestyksen mukaan osoitettu mitään tiloja.

Oikeusprosesseja toisensa perään

Kolmen oikeuskierroksen aikana raastuvanoikeus on antanut asiassa kahdesti Lehikoisen kannalta myönteisen päätöksen, mutta siitä huolimatta hän ei ole päässyt käyttämään omistamiaan varastotiloja.
Asiassa ei ole tapahtunut muutosta senkään myötä, että puheenjohtajat, hallituksen jäsenet, isännöitsijät ja isännöitsijätoimistotkin ovät vaihtuneet vuosikymmenten aikana.
Kymmenen vuoden taistelun jäkeen Lehikoisen voimat ehtyivät. Hän sairastui vuonna 1991, aivoveritulppa halvaan nutti toisen puolen kehosta ja hän oli pois työelämästä 9 kuukautta.
Tilanne otti koville,mutta sitkeästi hän on koittanut saada itselleen oikeutta kaikista mahdollisista tahoista.
- Olen laskenut, että tähän mennessä olen ottanut asiakirjoista yli 57 OOO kopiota. Olen saanut hovioikeudesta tuomion asiassani kahdeksan kertaa, Korkeimmasta oikeudesta ovat hylänneet asiani 16 kertiaa, eivätkä ole antaneet valituslupaa.
En saa asiaani enää käsiteltäväksi korkeimpaan oikeuteen Lehikoinen tunnustaa tilanteen toivottomuuden.
Vuonna 1997 hän teki valituksen kohtelustaan Euroopan ihmisoikeustuomiokunalle ja kanteli siitä, ettei Korkein oikeus myöntänyt hänelle enää valituslupaa.

" Valittajan omaisuuden suojaan on puututtu ... ja loukattu.... koska kyseinen asiantila jossa valtttaja ei edelleenkään pääse laillisen omistusoikeutensa mukaisesti hallitsemaan em. varastotiloja, jatkuu edelleenkin, kyseessä on jatkuva ihmisoikeusloukkaus ",

valituskirjelmässä todetaan.
- Ei ole uskomista mihinkään, jos puolustaa omaa omaisuuttaan, Lehikoinen tuskailee, koska edes Euroopan ihmisoikeustuomiokunta, vaikka se hänen kannalleen asettuikin, ei pystynyt käytännössä muuttamaan tilannetta.

Euroopan ihmisoikeustuomiokunta siis totesi, että Lehikoisen omaisuuden suojaan on puututtu ja valtio on syyllistynyt jatkuvaan ihmisoikeusloukkaukseen.

Sen johdosta valtio olisi velvollinen korvauksiin, jotka Euroopan ihmisoikeustuomiokunnan edustaja on arvioinut 36 milioonaksi euroksi. Täsä huolimatta tilanne on muuttumaton, koska käytännössä tuollaista korvaussummaa ei voida laittaa täytäntöön.

Hannu Lehikainen on pettynyt oikeusjärlestelmään ja niissä toimiviin ihmisiin. Esimerkiksi vuonna 1995 saamaansa Helsingin hovioikeuden tuomioon liittyen hän tiedusteli, saisiko tuomiolle "Asiaa ei tutkita" suullisen käsittelyn.

Silloinen hovioikeuden presidentti totesi, että tuomiota ei voi muuttaa - siitäkin huolimatta, että hänenkin mielestään siinä ei ole mitään järkeä.

- Hän totesi minulle, että älkää,Lehikoinen, olko huolissanne asiastanne. Teillä on vielä valitusaikaa korkeimpaan
oikeuteen ja sieltä tulevat palauttamaan tämän tuomion meille uudelleen tutkittavaksi.
- KKO palautti tuomion kolmen viikon jälkeen asianajajalleni lopputulemana -EI VALITUSLUPAA!, Lehikoinen käy läpi pettymyksen tunteita synnyttämiä vaiheita.
Tuodakseen esiin mielipiteensä, hän on hankkinut kookkaan banderollin, jolla hän on viestinyt kohtelustaan mm. kansanedustajille eduskuntatalon portailla.

Professoritason asiantuntijoiden mukaan jo annetut tuomiot eivät perustu mihinkän lakiin, eikä näin voida toimia laillisesti. Omaisuuden suojan loukkaus ei myöskään vanhene oikeudellisesti koskaan. Nämä tosiasiat eivät paljon Lehikoista lohduta, lakitiet kun tuntuvat nyt käydyn loppuunsa läpi.

Kun en kerran saakäyttöön, myyn pois

Polveilevaan tarinaan liittyi sellinenkin vahe, että kun yrityksellä meni todella hyvin, Lehikoinen suunnitteli laajentamista. Hän teetätti piirustukset uudesta toimitalosta, jolle oli tiedossa hyvä tontti Malminkartanosta. Tämän vuoksi piti päästä eroon nykyisistä myymälätiloista jotka hän laittoi kiinteistövälittäjälle myyntiin.
- Tilojen myynnistä ilmoitettiin lehdessä ja sain yhteydenottoja monilta ostajakandidaateilta. Eräs suuri yritys jopa suunnitteli oman pääkonttorinsa sijoittamista taloyhtiöön ja olisi ostanut molemmat liiketilat.
Kauppa kuitenkin kaatui siihen, ettei varastotiloja ollut käytettävissä, Lehikoinen muistelee. Myymälätiloja kaupattiin kiinteistönvälittäjän kautta kaikkiaan kuutisen vuotta. Kiinteistönvälilittäjän arvion mukaan ostajakandidaatteja oli sinä aikana noin 150. mutta kauppoja ei saatu kenenkään kanssa aikaiseksi.

- Kiinteistörälittäjä lausui minulle, ettei kukaan osta puolta osaketta ja maksa vielä vastikkeita anastetuista varastotiloista, Lehikoinen toteaa.

Vastikkeenmaksu hiertää

Lehikoisen mieltä Painaa sekin, että hän maksaa joka kuukausi varastotiloista yli 500 euroa hoito ja pääomavastiketta, vaikkei pystykkään niitä käyttämään.
Samaan aikaan asuntoosakeyhtiö kantaa hänen mukaansa vuokratuloja liikkeiden varasto tiloissa toimivasta luvattomasta pesulasta 800 euroa kuukaudessa.
- Yrityksen alheeton menoerä on 1300 kuukaudessa. Neuvonantajani on sanonut, että yhtiövastikkeiden maksu pitäisi saada katkaistua...., Lehikoinen lausahtaa.
Sitä yritettiin pari vuotta sitten, kun asianajotoimiston avulla haettiin taloyhtiöltä palautettavaksi ylimääräiset yhtiövastikkeet, jotka Lehikoinen on vuosien aikana maksanut. Sekään asia ei ole edennyt.

Käyttötarkoitusta ja luvanvoraisuuttakin selvitetty

Minä odotan nyt, että rakennusvalvonta ryhtyisi toimiin ja pesula häädettäisiin kellarista, Lehikoiaen mainitsee vielä yhtenä keskeneräisenä, mutta pienen toivonkipiniin herättävänä asiana.
Rakennusvalvonta ei ole rakennusviranomaisena tietenkään ottanut kantaa omistajuus kysymykseen, mutta se on selvittänyt pariinkin otteeseen asemakaavan mukaisia tilojen käyttötarkoituksia ja pesulatoiminnan luvanvaraisuutta. Pesulatoiminnalla ei ole Lehikoisen mukaan ollut lupaa koko aikana.
Viime vuoden tammikuussa rakennuvalvonta teki kellaritiloihin katselmuskäynnin, johon liittyvässä asiakirjassa todetaan, että varastotilat ovat edelleen pesulakäytössä. Näin siitäkin huolimatta, että rakennusvalvontavirasto kehotti taloyhtiötä palauttamaan ne varastotilaksi tiettyyn piivämäärään mennessä, ellei pesulaa pysyttämiselle saada sitä ennen asianmukaista lupaa.

Eläkepäivät toiveissa

Minun pitäisi saada nämä tilat myytyä. Vaimoni menehtyi keväällä ja haluaisin palata kotiseudulleni Pohjois-Karjalaan viettämäiin vielä eläkevuosiani, Lehikoinen haaveilee.
- En saa myytyä liiketiloja, enkä pääse asiassa eteenpäin mitenkään. Aina tulee tyrmätyksi ja uhkaillaankin. Omia tilojani en saa käyttää, eikä taloyhtiö noudata omaa yhtiöjäriestystään, 32-vuotiseksi elinkautiseksi nimeämänsä prosessin lapikäynyt yrittäjä toteaa.
Onpa Lehikoiselle Painotettu sitäkin, ettei hänen pitäisi käyttää enää euroakaan tämän tapauksen oikeustoimiin.
- En oikein tiedä, mikä avuksi, että saisi tämän Pandoran lippaan auki, Lehikoinen lopuksi toteaa.

Euroopan ihmisoikeukstoimikunnalle >

Eduskunnan oikeusasiamihelle osoitettu kantelu 2007>

Aiheutuneet kustannukset>

Hakemisto >