Asianajaja Eero Hytinen kirjoittaa muunneltua totuutta jo ennen Trumppia

Eero Hytisen kirje

Hytinen ei näytä tuntevan laikia (hän on vastapuolen asianajaja). Hytinen puhuu totuuden vastaisesti myös tilojen vuokranmaksusta. Hänellä on ilmeisen kehno matikkapää, koska hän ei havaitse kirjanpidosta, että AsOy perii Lehikoiselta nelinkertaista vuokraa, eli myös kaksinkertaista vuokraa niistä tiloista joita hänellä ei ole hallinnassa (eikä oikeutta hallita, kuten Hytinen väittää). Ristiriidan luulisi ihmetyttävän Hytistä? Maksua vastaan on kannattavaa ihmetellä. Hytinen on siinä oikeassa, että asia on moneen kertaan käsitelty mutta kertaakaan päätös ei ole ollut asunto-osakeyhtiölain mukaan oikea. Tuomioihin kannattaa tutustua tarkemmin: Hovioikeus kumoaa päätöksen 1990 > ja Hovioikeus kumoaa RO:n päätöksen 1995 >.

Vastoin Hytisen kirjeen tietoa omistusoikeudesta, yhtiöjärjestyksen voimasta ja AsOy:n menettelystä, on kertonut aivan toista totuutta kolme oikeustieteiden professoria: Hannu Tapani Klami: hovioikeuden päätöksistä -89 - 90 > Reino Juhani Kortteisen lausunto EIT valituksen yhteydessä > Juhani Kyläkallio lausui omistusoikeudesta 1989 > ja yksi "estetty" korkeimman oikeuden tuomarikunta, Vaasan hovioikeuden oikeusneuvos, hovioikeuden laamanni, AsOy Lauttasaarentie 4:n entinen hallituksen jäsen ja puheenjohtaja, osakehuoneiston entinen omistaja, rakennusvalvontavirasto ja asiantuntijat, oikeusministeriön virkamies (joka perui lausuntonsa kollegiaalisen painostuksen ansiosta), sekä Leif Berg (EIT). Tuomio on ollut yksiselitteisesti väärä. Asunto osakeyhtiöLauttasaarentie 4 on toiminut vastoin asunto-osakeyhtiölakia ja hovioikeus on tuominnut asiassa virheellisesti. Omaisuuden laiton haltuunotto ja korvausvelvollisuus on olemassa mutta sitä ei saada täytäntöön oikeuslaitoksen kollegiaalisen suojelun ansiosta.
Oikeuslaitoksen piirissä Lehikoinen on leimattu "häiriköksi" jolla leimalla on helposti saattu kaikki uudet käsittelyt torpattua perehtymättä tapauksen likaiseen historiaan.

"Yhtiöjärjestys, ei vastoin väitettänne ole ristiriidassa" todellisuuden kanssa. Tällaisilla perusteillako Hytinen kirjeensä kirjoittaa? Kuitenkin aikaisempi asianajaja Ryti ja isännöitsijä on yrittänyt muuttaa kaikin mahdollisin tavoin AsOy:n yhtiöjärjestystä ristiriidan poistamiseksi eli AsOy:n itsensä eduksi (mm. kiristämällä useaan otteeseen Lehikoista). Miksi näin jos yhtiöjärjestys on Hytisen sanojen mukaan ristiriidaton? Miksi tätä samaista yhtiöjärjestystä ei saada käyttää (heidän mukaansa) osakkeiden myynnissä? No tietysti sen ristiriidan vuoksi, että tilojen hallitaoikeudet eivät ole yhtiöjärjestyksen mukaiset. Tällä kohtaa Hytösen teksti jopa naurattaisi jos asia ei olsi todella vakava.

"Täysin käsittämätön" hovioikeuden päätös vuodelta 1990 johon Hytinen vetoaa > Tätä päätöstä ei pysty tulkitsemaan, saati oikeudenmukiseksi tunnustamaan, edes oikeustieteiden professori Hannu Tapani Klami >.

Erittäin "likainen" hovioikeuden päätös vuodelta 1995 > Kun päätös on haluttu "sopivaksi", on ollut pakko muokata yhtiöjärjestyksen tekstiä uuteen muotoon päätösperusteissaan. Ilmeisesti tähän samaan kirjoitusasuun taloyhtiökin sen haluaisi :) Korkein oikeus siunasi tämän asiakirjaväärennöksen ja virheellisen päätöksen. Aamen.

Oikeustieteiden professori Kyläkallion mukaan, yksiselitteisesti asunto-osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan Lehikoiselle kuuluvat nuo kiistellyt varastotilat.
Miksi Suomessa ei saa oikeutta? Siksikö, että oikeuslaitos ei halua myöntää väärinkäytöksiä, joita sen piirissä on tehty?
Lue oikeuslaitoksen nykytilasta lisää: Oikeuslaitoksen nykytilasta kertovia julkaisuja ja artikkeleita >


Hakemisto>